Mitä on työnohjaus?
Työnohjaus on työstä ja työyhteisöstä kumpuavien kysymysten, kokemusten ja tunteiden yhdessä tutkimista ja jäsentämistä koulutetun työnohjaajan avulla.
Tavoitteena on edistää yhteistä ymmärrystä toimintatavoista, työn kokonaisuudesta, vahventaa ammatti-identiteettiä sekä kehittää työyhteisön toimivaa vuorovaikutusta ja hyvinvointia.
(Mukaellen STOry:n työnohjauksen määritelmästä)
Kuinka työnohjaus käytännössä etenee Energyllä?
Työnohjausta on saatavilla kaikissa Joensuun kuntokeskuksissamme sekä Kuopion kuntokeskuksessamme.
Parhaimmillaan työnohjaus on useammasta tapaamisesta sekä tapaamiskertojen välillä tapahtuvasta kokemuksellisesta oppimisesta koostuva prosessi. Kehittymiselle on hyvä varata riittävästi aikaa.
Tapaamiset voivat esimerkiksi olla 1,5 tuntia kerrallaan kerran kuukaudessa. Työnohjauskerrat voivat kuitenkin olla myös yksittäisiä ja lyhyitä sarjoja.
- Sopimukseen määritellään tapaamiskertojen määrä, kesto sekä pituus yksilöllisen tarpeen mukaan
- Työnohjaukseen osallistuvien määrä sovitaan
- Työnohjauksen painopistealueet sovitaan ja kirjataan sopimukseen
- Työnohjaus voi olla yksilö-, pari-, ryhmä- tai yhteisötyönohjausta
- Voidaan toteuttaa lähi- tai etäyhteyksin
- Työnohjaukseen sisältyy aina väli- ja loppuarviointia
- Työnohjaus on aina luottamuksellista ja työnohjauksessa sitoudutaan esim. tietosuojakäytäntöihin.
Voimavarakeskeinen työnohjaus Kuntokeskus Energyllä
Kuntokeskus Energyllä työnohjausta lähestytään voimavarakeskeisestä näkökulmasta. Voimavarakeskeinen työnohjaus tarkoittaa työntekijän vahvuuksien ja voimavarojen edistämistä koko työnohjausprosessin ajan.
Työnohjaaja Aino Karhu on kouluttautunut Dialogicin kautta voimavarakeskeiseksi työnohjaajaksi. Koulutus on vahvistanut dialogisuuden ja reflektiivisen työotteen taitoja.
Dialogisen työnohjauksen ydintä on tasavertainen, arvostava ja kunnioittava kohtaaminen, jossa keskiössä ovat asiakkaille tärkeät kysymykset. ”Dialogi” sanana tarkoittaakin lyhyesti tiivistettynä yhdessä ajattelua ja vuoropuhelua.
Työnohjauksessa voidaan tarkastella mitä kaikkea työtilanteet meissä ja toisissa herättää. Itsereflektion taitoja kehittämällä opitaan peilaamaan itsessä tapahtuvaa suhteessa toisiin: miten minun toimintani vaikuttaa toisiin sekä luoda yhteistä ymmärrystä kokemuksista.
Työnohjaus tarjoaa mahdollisuuden harjoitella kuuntelun ja puhumisen vuorottelua sekä sallivuutta erilaisille näkemyksille. Työnohjauksessa pääpaino on työhön liittyvissä tilanteissa.
Työnohjauksen hyödyt ja mahdollisuudet
Työnohjauksen vaikuttavuudesta on tutkimusnäyttöä. Työnohjauksella mahdollistetaan mm.
- Työhyvinvoinnin ja työssä jaksamisen edistäminen – auttaa tunnistamaan voimavaroja ja tukee työstä palautumista.
- Työn merkityksellisyyden vahvistaminen – auttaa tunnistamaan motivaation ja innostuksen lähteitä työssä.
- Vuorovaikutuksen kehittäminen – vahvistaa toimivaa keskustelukulttuuria, hyvää ilmapiiriä ja luottamusta.
- Muutostilanteiden hallinta – tukee työntekijöiden resilienssiä organisaatiomuutoksissa.
- Selkeämmät toimintamallit, työnkuvat ja roolit – vähentää epävarmuutta, tukee ammatillista kasvua ja kirkastaa perustehtävää.
- Työyhteisön oppiminen toinen toisiltaan lisääntyy - jaetut kokemukset auttavat oppimaan
- Johtamisen ja yhteistyön kehittyminen - edistää toimivaa tiimityötä, asiakastyytyväisyys
- Myönteiset kustannusvaikutukset
Työnohjauksen muodot
Työnohjaus voidaan toteuttaa eri tavoin, aina työyhteisön ja yksilön tarpeet huomioiden.
Ryhmä- ja yhteisötyönohjaus
Ryhmätyönohjaus on tavoitteellista työn tutkimista, yhdessä oivaltamista ja oppimista. Työnohjaus tukee yhteisöllisyyden ja tiimityön toimivuuden kehittymistä.
Ryhmä voi koostua esim. saman alan työtä tekevistä työntekijöistä tai eri työntekijäryhmistä. Työnohjaus on toimiva keino lisätä yhteistyötä eri ammattiryhmien kesken. Ryhmien koko voi vaihdella 3-15 henkilön välillä.
Yhteisötyönohjauksessa on yleensä tavallisesti mukana työyhteisö ja heidän esihenkilönsä.
Työnohjauksen painopisteet ja teemat määritellään yhdessä ryhmien tarpeiden mukaan mm. työn muutokset, työn arjen haastetilanteet, case työnohjaus, työvuorovaikutus, asikastyön kuormitus ym.
Yksilötyönohjaus
Yksilötyönohjaus on henkilökohtainen työnohjaus joka esim. kohdistetaan ammatillisen kasvun ja kehittymisen tueksi. Yksilötyönohjauksessa keskitytään työstä nousevien tärkeiden ajatusten, tunteiden sekä kokemusten käsittelyyn koulutetun työnohjaajan kanssa.
Yksilötyönohjaus toimii niin yrittäjille kuin työntekijöillekin. Tavoitteet määritellään yksilökohtaisesti.
Työnohjauksen menetelmät
Toiminnallinen työnohjaus
Työnohjauksessa voidaan käyttää myös toiminnallisia menetelmiä keskustelun lisäksi yksilön tai ryhmän toiveiden mukaan. Toiminnallisten menetelmien esimerkkeinä voivat olla mm. kuvat, esineet, kortit sekä janatyöskentely.
Työnohjauksen hinta
Jos haluat peruuttaa varaamasi ajan, tulee se tehdä vähintään 24 tuntia ennen palvelun alkamisaikaa. Peruuttamattomasta ajasta veloitamme täyden hinnan.
Muita usein kysyttyjä kysymyksiä työnohjauksesta
Mitä työnohjaus ei ole?
Työnohjaus voi joskus olla väärin ymmärretty käsite ja on hyvä selventää, että se ei tarkoita toisen puolesta tietämistä tai neuvomista. Työnohjaus ei anna suoria vastauksia työn haasteisiin vaan ohjaa pohtimaan tilannetta eri näkökulmista.
Miten työnohjaaja ohjaa?
Työnohjaaja on “ei tietämisen roolissa” ja auttaa ohjattaviaan ajatteluprosessissa oppimaan ja oivaltamaan. Ohjaa kysymyksillä: ”mitä kaikkea tämä voisi teille tarkoittaa?” ”mistä muusta tässä voi olla kysymys?”
Työnohjaaja jäsentää ja ohjaa tarkastelmaan eri näkökulmista aihealueita. Oivallukset eivät jää vain ajattelun tasolle, vaan niitä sovelletaan käytäntöön ja tarkastellaan, mitä voisi tehdä toimivammin ja vähemmän kuormittavasti työn arjessa.
Onko työnohjaus lakisääteistä?
Työnohjaus on tietyillä ammattialoilla lakisääteistä mm. mielenterveys - ja päihdepuolella. Osalla organisaatioista työnohjaus voi olla normaali työhyvinvointia tukeva säännöllinen käytäntö, ilman lakisääteisyyspakotetta.
Kenelle työnohjaus sopii?
Työnohjaus sopii kaikille: työnantajat, yrittäjät, työntekijät. Työnohjaukseen tulevalla tulee kuitenkin olla riittävät voimavarat pohtia työhön, yhteistyöhön, vuorovaikutukseen ja toimintaympäristöön liittyviä asioita.
Työnohjaus on tutkimusten mukaan lisännyt sisäistä voimantunteen vahvistumista. Mikäli henkiset voimavarat ovat erityisen vähissä, jokin muu tukimuoto voi olla silloin toimivampi mm. terapia.
Mistä tunnistaa hyvä työnohjaaja? - Tunnista Työnohjaaja STOry -nimike
Suomen Työnohjaajat ry:n yhdistykseen kuuluvalla työnohjaajlla on "työnohjaaja"-nimikkeen perässä (STOry) -nimike. Työnohjauksen tilaaja voi varmistua, että työnohjaajalla on koulutussuosituksen mukainen koulutus, ja että työnohjaaja on sitoutunut noudattamaan työohjaajien eettisiä ohjeita.
Tervetuloa työnohjaukseen,
Aino Karhu Voimavarakeskeinen Työnohjaaja (STOry).
Aino on terveydenhoitaja, sairaanhoitaja ja työterveyshoitaja, jolla on vahva kokemus terveydenhuollosta ja työnohjauksesta. Hän hyödyntää työssään voimavarakeskeistä ja ratkaisukeskeistä otetta, tukien asiakkaiden hyvinvointia kokonaisvaltaisesti.